A&M Välilehto Oy

”Tilankäytön järkeistys oli oiva esimerkki siitä, miten luoda teholoikka pienellä vaivalla. A&M Välilehto oivalsi, että layoutin uudistamisella saadaan säästymään euroja”.

Tehtaan toiminnan tehostaminen layout suunnittelulla

A&M Välilehto Oy on Alajärvellä sijaitseva kokonaisvaltainen sopimusvalmistuskumppani. Yhtiö tarjoaa asiakkaillensa alumiiniprofiilista jalostettavien tuotteiden lisäksi lukuisia oheissuoritteita kuten varasto-, logistiikka- ja kokoonpanopalveluita.

A&M Välilehto päätti tehostaa tehtaansa toimintaa layout suunnittelun avulla, ja Tehos Oy:n johtava asiantuntija Mikko Jauhonen auttoi muutoksessa.

Layout suunnittelun vaiheet A&M Välilehto Oy:n tehtaalla

Layout suunnittelu voidaan jakaa karkeasti neljään vaiheeseen, joista käytiin Mikon johdolla;

  1. läpi nykytilanne
  2. tunnistettiin ongelmakohdat ja
  3. kehitettiin ratkaisuehdotukset.

Tuloksena syntyi uusi layout suunnitelma toimenpiteineen. Suunnitelmaan meni ainoastaan kaksi lähipäivää, ja suunnitelman jälkeen henkilöstö toteutti käytännön muutostyöt, johon meni aikaa 20 henkilötyöpäivää.

”Muutoksen vaikutukset olivat hämmästyttävät. Siirtoetäisyydet lyhenivät ja siirtoihin kuluva aika väheni rajusti. Siisteys- ja järjestystaso parani. Tilaa vapautui. Lisäksi asiakkaamme ja tavarantoimittajamme ovat käyneet uudistuneissa tiloissa. Heiltä on tullut kehuja muutoksen jälkeen. Suoraa kustannussäästöä tuli 25 %. Laskimme takaisinmaksuajan työlle ja se oli alle 2 kk. Mikon oivaltava ja käytännönläheinen apu oli parannuksessa ratkaisevan tärkeä. Suosittelemme Tehoksen palveluita myös muille yrityksille.” kertoo toimitusjohtaja Ari Välilehto A&M Välilehto Oy:stä.

”Tilankäytön järkeistys oli oiva esimerkki siitä, miten luoda teholoikka pienellä vaivalla. A&M Välilehto oivalsi, että layoutin uudistamisella saadaan säästymään euroja. Olemme iloisia, että yhteistyössä johdon ja tuotantohenkilöstön kanssa saimme toteuttaa tuloksekkaan muutoksen.” toteaa puolestaan toimitusjohtaja Mikko Jauhonen Tehos Oy:stä.

Kometos Oy

Lean 5S-koulutus: “5S on tuonut Kometokselle uuden tavan lähestyä työpisteiden organisointia ja on opettanut meitä ajattelemaan selkeämmin sekä kyseenalaistamaan aikaisemmin tehtyjä asioita.”

Konepaja Stamac Oy

Lean 5S-periaatteet tutuksi esimerkin avulla: “..tehtaassa on todellakin tapahtunut selkeää tehostumista. Asiakkailtamme on tullut myönteistä palautetta ja henkilöstö kokee mallin hyvänä.”

Elekmerk Oy - Logo

Elekmerk Oy

Sisälogistiikan tehostaminen: “Raportti antoi meille hyvän listan kohteista, joiden kehittäminen toisi etua yritykselle. ..pystyimme helposti suunnittelemaan muutoksia kustannustehokkaassa järjestyksessä.”

Elekmerk Oy - Logo

Elekmerk Oy

Käyttöönotto sujui sovitussa aikataulussa ja tuotantohallien muutos 5S:n myötä oli hämmästyttävän suuri.

Mäkelä Alu Oy

Nopeasta aikataulusta huolimatta tehtaamme tuotanto saatiin käynnistettyä tavoiteajassa

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri

Tehoksen osallistavat työpajat ovat saaneet paljon kiitosta henkilöstöltä. Analyysin kautta saimme työhön nopeasti läpinäkyvyyttä, joka on mahdollistanut sujuvuuden jatkokehittämiseen.

Anvia Oyj - Logo

Anvia Oyj

Tehoksen projektinjohtopalvelusta oli Anvialle apua.  ..Yhteistyö oli mutkatonta ja hyvähenkistä. ..käytännönläheinen ja yhteistyökykyinen toimintatapa vastasi hyvin Anvian odotuksiin..

Ojala-Yhtymä Oy

Lista pienistä kehityskohteista, joiden avulla voidaan parantaa kokonaisuutta oli toimiva ja konkreettinen. Varaston kehitysaskelia teemme askelittain..