Tehos 5S-auditointi 950€

Selvittämme 5S-tasonne kuudessa tunnissa, ja annamme vähintään 5 rahanarvoista kehityskohdetta

Lean 5S -auditointi antaa suunnan siisteyden ja järjestyksen nostamiselle

Kaikki tietävät siisteyden ja järjestyksen merkityksen tehokkaalle toiminnalle, mutta silti monissa yrityksissä etsitään tavaroita ja työkaluja päivittäin. Pahimmillaan suorastaan hävettää tuoda asiakasta tiloihin tai esitellä yritystä uudelle työntekijälle.

Usein siisteyden ja järjestyksen tasoa on yritetty parantaa omin voimin, mutta lopulta aina lipsuttu takaisin vanhoihin tapoihin. Väitämme, että pelkästään pumppukärryjen paikkojen merkitsemisellä Lean 5S:n avulla säästettäisiin pienessäkin tuotantoyksikössä tuhansien askeleiden edestä – rahasta puhumattakaan.

Kokemuksemme Lean 5S:n soveltamisesta käytäntöön auttaa näkemään kehityskohteet helposti ja vaivattomasti. Arvioimme siisteyden ja järjestyksen nykytilan ja saatte auditoinnin tuloksena selkeän suunnan tason nostamiselle. Ja myös sille, että pysyvä muutos tapahtuu. Näin voitte suunnata resursseja itse kehitystoimenpiteiden toteuttamiselle niiden suunnittelemisen sijaan. Ainakin ne pumppukärryjen paikat kannattaa nyt viimeistään merkitä.

Lean 5S -taso selviää nopeasti asiantuntijan avulla

Auditoinnin kesto on tyypillisesti noin kuusi tuntia eikä se vaadi teiltä ennakkovalmistautumista. Auditoinnin aikana riittää että mukanamme on vähintään yksi yrityksenne edustaja. Päivän aikana auditoidaan sovitun kohdeyksikön tilat.

Auditointipäivän ohjelma:

  1. Tutustumme yrityksenne toimintaan ja Lean-tavoitteisiinne (30 min)
  2. Suoritamme yhdessä Lean 5S-auditoinnin kohdeyksikössä ja keräämme ylös havainnot (2-3 tuntia)
  3. Koostamme 5S-raportin itsenäisenä asiantuntijatyönä (1,5 tuntia)
  4. Esittelemme raportin teille ja sovimme toimenpiteistä (1 tuntia)
  5. Lähetämme raportin teille sähköpostitse

Raportissa saatte nykytilan havaintojen lisäksi kokonaiskuvan 5S-tasosta ja suosituksemme parannustoimenpiteistä tilanteen parantamiseksi. Luvallanne kuvaamme ympäristön raporttia varten.

Haluamme, että auditoinnista on aitoa hyötyä, joten sovimme kanssanne jatkotoimenpiteistä raportin läpikäynnin yhteydessä. Selkeän loppuraportin perusteella pystytte jatkamaan parannustoimenpiteitä itsenäisesti tai halutessanne autamme myös parannustoimenpiteiden läpiviennissä muiden Lean 5S -palveluidemme kautta.

5S-auditointi tyytyväisyystakuulla

Olemme toteuttaneet kymmeniä Lean 5S -auditointeja ja käytännön toteutuksia. Asiakkaitamme ovat niin kansainväliset pörssiyhtiöt kuin pienet kotimaiset pk-yritykset. Jatkuvien auditointien tuella asiakkaamme ovat saaneet muodostettua käsityksen nykytilasta ja onnistuneet ylläpitämään työympäristön siistinä ja järjestyksessä.

Oma henkilöstö tulee nykytilanteelle sokeaksi ja ulkopuolinen kokenut asiantuntija osaa antaa puolueettoman kuvan nykytilanteesta parannusten tueksi. Tilaa Tehos Lean 5S  -auditointi samantien soittamalla asiantuntijallemme tai täyttämällä tilauslomake. Auditoinnin hinta on vain 950€ (alv 0%) ja auditointi vie aikaanne vain muutamia tunteja.

Luotamme tekemiseemme ja annamme palvelullemme tyytyväisyystakuun – jos ette ole tyytyväisiä lopputulokseen, revimme laskunne.

Kenelle Tehos 5S-auditointi on tarkoitettu?

Kaikenlaisille yrityksille, jotka tarvitsevat ulkopuolisen puolueettoman näkemyksen nykytilanteesta parannustoimenpiteiden tueksi. Näkemyksemme on, että Lean 5S on menetelmänä innostava ja on erinomainen tapa saada henkilöstö mukaan edistämään työn sujuvuutta, turvallisuutta ja laatua. Auditointi antaa hyvät lähtökohdat työn aloitukselle sekä jo 5S:ää harjoittaville yrityksille ulkopuolista näkemystä menetelmän soveltamiselle edelleen. Lean 5S soveltuu myös toimihenkilötyöhön ja esimerkiksi tiedostojen parempaan hallintaan.

Lean 5S:n perusteet ovat samat yrityksistä ja toimialoista riippumatta. Perinteisesti Lean 5S on mielletty teollisille yrityksille soveltuvaksi, mutta käsitys on kapea. Käytäntö ja kokemuksemme on osoittanut, että 5S soveltuu käytännössä kaikenlaisiin yrityksiin, joissa sekasotku aiheuttaa työn tuottavuuden, turvallisuuden ja työviihtyvyyden laskua. 

Tutustu myös muihin Lean 5S -palveluihimme: 5S-työpaja ja 5S-parannus.

 

 

Palvelut

Palvelualueet

Tilaa 5S-Auditointi

Asiantuntijamme

Mikko Jauhonen
Toimitusjohtaja
DI
+358 50 303 5725
mikko (at) tehos.fi

CV

Mika Mettalo
Johtava asiantuntija
Ins., Lean Six Sigma Black Belt, eMBA
+358 40 741 6640
mika (at) tehos.fi

CV

Annika Puro-Aho
Hallituksen puheenjohtaja
DI, KTM, Six Sigma Black Belt
+358 45 359 8877
annika (at) tehos.fi

CV